Kuluneen vuoden aikana monien on täytynyt sopeutua ja työskennellä kotoa käsin. Viimeisin SIFO-kyselymme osoittaa, että jo noin 46 % työikäisestä väestöstä työskentelee kotona – ja samalla näyttötyöskentelyyn liittyvät niska-hartiaseudun ja käsien kiputilat ovat jo pelkästään viime vuonna kasvaneet räjähdysmaisesti.
Tältä sivulta löydät vinkkejä tarpeettoman kivun välttämiseen ja tuotteita, jotka auttavat sinua työskentelemään ergonomisesti oikeassa asennossa – mitä me kutsumme keskitetyksi työasennoksi.
Turha kipuilu on helposti vältettävissä yksinkertaisilla apuvälineillä. Yrityksen perustamisesta lähtien, on Mousetrapper omistautunut kehittämään parhaan mahdollisen ergonomisen hiiriohjaimen. Kaikki hiiriohjain-ratkaisumme perustuvat keskitettyyn työskentelyyn, eli Zone:lla työskentelyyn. Zone:lla työskentely pitää kädet hartialinjan sisäpuolella, eikä perinteisen hiiren käytöstä aiheutuvaa, toistuvaa olkavarren ulkokierto- tai kurotteluliikettä tapahdu. Näin vältetään rasitusvammojen ja hiirikäden syntymistä. Täältä löydät hiiriohjaintuotteemme ja muita ergonomiatuotteita, joiden avulla saat paremman työasennon kotona.
Työskenteletkö oikealla vyöhykkeellä? TuotteemmeLänsikatu 15
80110 Joensuu
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Microkatu 1 M
70211 Kuopio
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Laiturikatu 2
15140 Lahti
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Kiviharjunlenkki 1 B
90220 Oulu
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Siltapuistokatu 2
28100 Pori
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Anundilankatu 6
26100 Rauma
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Kampusranta 9C
60320 Seinäjoki
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Kalevantie 2
33100 Tampere
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Köydenpunojankatu 14
20100 Turku
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Rosteninkatu 1
65100 Vaasa
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Jaakonkatu 2
01620 Vantaa
Website
Puhelin: 010 613 611
Sähköposti: customercenter@atea.fi
Puolikkotie 8
02230 Espoo
Website
Puhelin: 030 623 85 01
Sähköposti: asiakaspalvelu@dustin.fi
Väinö Tannerin tie 3
01510 Vantaa
Website
Puhelin: 010 500 1000
Sähköposti: asiakaspalvelu@lyreco.fi
Kisällintie 11 A
01730 Vantaa
Website
Puhelin: 0207 750 444
Sähköposti: asiakaspalvelu@rckfinland.fi
Tyynenmerenkatu 11
00220 Helsinki
Website
Puhelin: 010 309 5555
Sähköposti: asiakaspalvelu@verkkokauppa.com
Kaakkurinkulma 4
90410 Oulun
Website
Puhelin: 010 309 5555
Sähköposti: asiakaspalvelu@verkkokauppa.com
Saapastie 2
33950 Pirkkala
Website
Puhelin: 010 309 5555
Sähköposti: asiakaspalvelu@verkkokauppa.com
Kuloistentie 3
21280 Raisio
Website
Puhelin: 010 309 5555
Sähköposti: asiakaspalvelu@verkkokauppa.com
Postimiehenkuja 1
01530 Vantaa
Website
Puhelin: 010 309 5555
Sähköposti: asiakaspalvelu@verkkokauppa.com
Valimotie 21
00380 Helsinki
Website
Puhelin: 010 681 681
Sähköposti: asiakaspalvelu@staples.fi
Loading...